Projekti kaukomatka

Olemme metsästäjän kanssa lähdössä matkalle kauas. Se on minusta hauskaa ja vähän jännääkin. En ole ikinä käynyt Euroopan rajojen ulkopuolella, enkä lomaillut näin pitkää aikaa. Siis kahta ja puolta viikkoa. 

Kohteemme on ei-niin-eksoottinen Thaimaa. Hei come on, Finskin kesäale auttoi päätöksenteossa. Lennämme Bangkokiin ja sieltä suunnistelemme kohti Kamputsean rajaa, niille pienehköille saarille siellä Thaimaan puolella. Matkan alku on suunniteltu, loppu täysin auki. Menemme saarista aluksi Koh Koodille, sieltä buukkasin majoituksen aika mainion tuntuisesta boutique-hotellista (mitenköhän boutique-hotelli suomentuu?)neljäksi yöksi. Paikan nimi on For-Rest Boutique Hotel. Pientä nimikikkailua siinä.

Tälle siellä näyttää, ei paha? Kuva hotellin kotisivuilta.

Olemme saaneet hyvin ristiriitaista palautetta Koh Koodin naapurissa lilluvasta Koh Chang -saaresta. Yhden mielestä se on paratiisi maan päällä, toisen mielestä Aasian Kanaria. Ehkä me piipahdamme muodostamassa oman mielipiteemme. 

Jos jollain on hyviä vinkkejä siitä, mitä loppuloman aikana kandeisi tehdä, niin tuohon alle voi pistää kommenttia tai meilata pitkasella@gmail.com. Yhtiömme kiittää.

Tuuri mielessäin

Korkkasin tänään zumbaneitsyyteni. Duunikaverit ovat hehkuttaneet, että Tuuri-ohjelmassa zumbataan komeasti. Ihan siitä innostuneena päätin kokeilla. Petyin. Oli kivaa, tanssillista ja naama oli tunnin jälkeen neonpunainen. Kuin Nasse-sedän nenänpää. 

Näin Tuurissa (ei taida olla perusbussishoppaajat asialla):

Ja ihan vain ollakseni kansainvälinen, tässä ihana pätkä ruotsalaisesta ohjelma- ja ostosparatiisivastineesta, Ullaredista. Siellä ei taideta tanssia, mutta käyhän ostosten tekeminenkin liikunnasta. Ainakin jos ostaa yhtä reilusti kuin Kjell ja Rose-Marie.

Miten he ovatkin noin kauniita, pitkäjalkaisia ja ajattoman tyylikkäitä, nuo länsinaapurit!

Sporttimarmatus

On vaan niin epistä, että ei saa harrastaa sitä urheilulajia, mistä just tykkäisi. Pienenä en saanut mennä balettitunneille, koska äidin mielestä olin liian kömpelö. Pääsin satujumppaan. Minulta evättiin myös pianotunnit (kalliita), ratsastus (kallista) ja yleisurheiluseuraan liittyminen (kallista). Lama-ajan lapsen arkea.

Löysin sitten oma-aloitteisesti tieni telinevoimistelutreeneihin. Ne olivat ilmaisia, ja niitä piti seitsemänkymppinen entinen olympiatason voimistelija Unto Venäläinen. Harjoittelu meni nopeasti aika totiseksi, ja sitten yhtäkkiä päätinkin lopettaa koko touhun noin puolentoista vuoden treeniputken jälkeen. Tyhmä päätös. Itsepähän tein, mutta vanhemmatkin olisivat vähän voineet vastustella. Ei kai 12-vuotias vielä tiedä omaa parastaan? Kävin muuten SM-kisoissakin, olin joku neljäskymmenesseitsemäs. Ehkä, jos olisin voittanut, olisin jatkanut ;)

Master Shifu olisi paras valmentaja (kuva: IMBD)

Heppahulluusvaiheen kuittasin kustannustehokkaasti hoitamalla ravihevosia ja ratsastamalla sitten niillä. Eihän se sama asia ollut, kuin oikeat ratsastustunnit, mutta varmasti aika paljon kasvattavampaa. Poljimme kavereiden kanssa aina talleille ja takaisin säällä kuin säällä, pitkin ei-valaistua hiekkatietä. Silläkin yhdellä tallilla oli kymmeniä rottia. Karaisevaa.

Nyt isona olen harrastanut hetkellisesti muun muassa pilatesta, karatea, kuntonyrkkeilyä, astangajoogaa, jumppaa, sauvakävelyä ja sulkapalloa.

Ikävöin: Töölön kisahalli (kuva: FotoRoos, 1935, hel2.fi)

Sitten kun vihdoinkin keksin, mihin todella haluan aikani ja rahani hassata, niin kroppa pistää vastaan. Juuri kun olin löytänyt mahtavan aikuistelinevoimisteluryhmän ja päässyt hyvään tempoon, nilkka petti. Halkeillut jänne piti lopulta kursia leikkauspöydällä kasaan. Nyt olen alkanut yhdeksän kuukauden tauon jälkeen vähän juosta, kyllä tuntuu hyvältä! Mutta kärsivällinen pitää olla, kovin kärsivällinen. 

Miksi aikuisena pitää aina olla niin kärsivällinen? Ajatella ennen kuin tekee? Ottaa kropan rajat huomioon? 

Kesäkepit -11

Muuten, vihasin pitkän matkan juoksua lapsena. Kaikesta muusta urheilusta tykkäsin. Nyt harrastan maratonmatkailua, ja välillä itsekin kokeilen hölkätä sen reilun 42 km pyrähdyksen, ihan innolla. Ja se tanssiharrastus, sekin tuntuu näin aikuisena hauskalta. Satubaletti on vaihtunut salsaan. 

Siis jos sattuu olemaan lapsia ja ne lapset haluavat harrastaa jotain järkevää, niin suosittelen pulittamaan ne jäsenmaksut. Jos suinkin on varaa. Koska aikuisena se lapsi sitten yrittää harrastaa niitä juttuja, ja kankea kroppa kiittää. Hymiö. 

Eka haaste, niisk

Nyt musta tuntuu oikealta bloggaajalta. Sain nimittäin seuraavanlaisen haasteen Sipettäjältä:

1) Linkitä blogiisi henkilö, joka lahjoitti sinulle tämän awardin.
2) Kirjoita seitsemän randomia faktaa itsestäsi.
3) Lahjoita tämä sama award 15 parhaalle blogille/bloggaajalle.

En varmasti aio kiusata viittätoista bloggaajaa tällä, mutta muutamaa kuitenkin. Hah! Tässä mun faktat.

1. En kuuntele musiikkia. En omista musiikkia, enkä musiikkilaitteita.

2. Kun olin eskarissa, ostin myyjäispäivänä veljelleni sisätossut markalla. Enkä mitään itselleni. Minulle hyvä mieli, veljelle rumat sisätossut, joita hän ei suostunut koskaan käyttämään.

3. Lontoossa asuessani voitin Fag hag of the year 2003 -palkinnon.

4. Katson paljon leffoja, mutta en oikeastaan koskaan muista niistä mitään jälkikäteen. Enkä oikein osaa sanoa, tykkäänkö niistä vai en. Mielipideongelma!

5. En uskalla kertoa tästä blogista julkisesti Facebookissa. En osaa päättää, haluanko, että ihmiset tietävät minusta liikaa.

6. Mielestäni tyhmimpiä asioita on autoilla ilman turvavyötä, juoda paljon sokerilimpparia ja polttaa tupakkaa.

7. Olen juossut yhden maratonin ja kaksi puolikasta. Osaan myös tehdä erinäisiä temppuja, esimerkiksi voltin suorin vartaloin trampoliinilta alas.

Haaste lähtee eteenpäin tälle blogille, tälle blogille ja tälle blogille. Kiitos ja sori.

Hehkutusta

Kiva päivä. 

Ainekset:

- huono aamu, eli ei odotuksia päivän onnistumiselle

- hyvä työaamupäivä

- kebsulounas (aina nam!)

- tehokas työiltapäivä

- tanssitunti – puolen minuutin päässä duunipaikalta!

- rullaava kotimatka. jarrut toimii (huollettu) ja vettä ei satanut (ihme)

- sekä tanssitunti että työmatkapyöräilyä, ja silti jalkaterä on kiinni nilkassa, jes

- kotona sapuskaa, poirotti, hassuja elukoita ja leppoisaa oleskelua.

Illan tunnelmia kuvissa. Kaverit ei muuten näytä ollenkaan niin tyytyväisiltä. Yhden kiva päivä ei välttämättä ole toisen kiva päivä.

No okei tää näyttäis olevan ok. Vähän kiusattu vain.

Täysi lautasellinen

Dear päiväkirja, olin rohkea, ja pidin kirjoittamisesta välipäivän. Silti kirjoitan tänään. Ehkä päiväkirjakirous on selätetty?

Nyt siitä ryypiskelystä on kirjoitettu mediassa vaikka kuinka. Tutkimusta ja kaikkea. Juomisen lisäksi syöminen on kivaa. Muistelin just eilen, että olin jo pienenä reipas syömäri. Ala-asteella saatoin helposti syödä välipalaksi kymmenen lettua. Eikä mitään niitä pikkulettuja, vaan kunnon lätkiä. Nam nam. 

Se on jännä juttu, miten jostain niin luonnollisesta asiasta kuin syömisestä on tehty niin vaikeaa. Miten se voikin olla niin monimutkaista? 

Itse olen huomannut, että mitä enemmän elämässä on kiirettä tai pulmia, niin sitä vähemmän tulee mietittyä miten syö. Tai että liikkuuko tarpeeksi, tai ylipäänsä että miltä sitä nyt kulloinkin näyttää. Silloin sitä syö kun on joko nälkä tai sopiva hetki syömiselle. Sitten, kun kaikki on mallillaan ja elo soljuu kuin itsessään eteenpäin, niin voi alkaa uhrata aatoksia omalle maalliselle olemukselleen. 

Harvardissa on keksitty, että näin pitää täyttää lautanen kakstuhattaykstoista.

Muuten silloin, kun muinoin kahdeksan vuotta sitten asustelin Lontoossa, niin hengailin pitkälti poikien kanssa. Olipa hassua sitten tulla takaisin Suomeen ja ruveta taas viettämään aikaa tyttöseurassa. Hetken kesti, ennen kuin osasi taas notkua vaatekaupoissa ja kahviloissa. Lontoossa ollessa ei tarvinnut kyllä miettiä sitä, että tuleeko syötyä liikaa. Kun rahaa oli pahimmillaan 1,7 puntaa ja kolme viikkoa tilipäivään, niin ei ollut pelkoa lihomisesta!

Briteissä kaurapuuro maistui paremmalle. Varmaan koska oli nälkä.

Laihdutusohje vuodelta 1876:  

To promise not to do a thing is the surest way in the world to make a body want to go and do that very thing. 

- Mark Twain, The Adventures of Tom Sawyer

Juopotteluhommista

Varmaan toi Salmen Virpi seuraa mun blogia. Nimittäin juopotteluasiaa, jota sivusin pari postausta sitten, on käsitelty hänen kirjoituksessaan Lilyssä. 

Quote: "Mutta kukaan ei uskalla sanoa, että jos olet kännissä ääliö, olet sitä hyvin varmasti myös selvin päin."

Niin just! Kannattaa lukaista, hyviä pointteja. Salmella tuntuu muuten monesti olevan mielipide. Itsehän vain funtsailen.

Vegaanibileissäkin oli viintä tarjolla. Luomuviintä, Weinwelt Langefeltiltä.

Niin ja siis tietenkään en itse juuri koskaan ole ääliö. Pois pois se minusta.

... osa 2. Missqan kemut.

Missqan avajaisisissa, eilen. Hyvä fiilis. Paljon tuttuja, maukasta pöperöä, ihmeellisiä ja hienoja roippeita. Kuvia, olkaa hyvät.

Tänne! Etelä-Espa 20.

Vegemestasta, santsasin. Monesti.

Yrittäjättäret ja vegaanipopot (ja sääret).

Jani Toivola puhuu ja Missqalla korvat höröllä.

Bublaa (somee, niinq) ja Missqa, niillä on ekomuotisuunnitteluskaba.

Tälle siellä näyttää. Sori, huono yleiskuva.

Okei myönnetään, että ostin kengät (melkein samat kuin linkissä). Ja laukun. Hupsista. 

Lihansyöjäkin suosittelee piipahtamaan putiikissa tai ainakin nettikaupassa. Ei arvaisi, että vaikka telkkarin ruuduista saa tehtyä kengät, jotka näyttää mokalta. Amazing.

Lihansyöjän vegaaniseikkailu, osa 1

Eilen oli hassun ristiriitainen päivä. Kävin vähän auttelemassa kavereita uuden ekologisen muodin ja kauneustuotteiden verkkokaupan MISSQAn pop up storen pykäämisessä. Tutkailin muun muassa telkkareista tehtyjä korkkareita, IvanaHelsingin printtimekkoja ja italialaisia ekokosmetiikkatuotteita. 

Sain sitten tietenkin huutia siitä jo aiemmin mainitsemastani hapsunahkatakista. NAHKAtakista. Yök. 

Tässä ne tappelee keskenään.

Menin kotiin, metsästäjä oli jo siellä. Avasin jääkaapin. Tsekiditsek mitä siellä oli:

Teeren viimeinen tervehdys.

Metsästäjän mielestä se oli hauska jekku. Mua pikkuisen etoi, vaikka riistan ystävä olenkin. 

Rakastan lihaa kaikissa muodoissa lautasella. Tykkään myös elävistä eläimistä. En kamalasti piittaa täytetyistä eläimistä sisustuselementtinä... Mutta sellainenkin meillä taitaa olla. Ei ole helppoa olla tällainen antikiihkoilija. Saako ihminen palloilla kultaisella keskitiellä ja nappailla best of both worlds? (Ihan sama, niin mä aion tehdä.)

Siirrynkin tästä nyt illaksi sinne MISSQAn avajaisiin. Postailua tiedossa. 

PS: Vahtimestariurani kakkospäivä sujui huolettomasti. Vähän olin salaa toivonut, että se öykkärijuhlija olisi ollut vastaanottamassa palautetta. Ehkä parempi näin.

Dagen efter dagen

Olisipas eilen ollut se kamera. Jakaisin nyt teille kuvan kaoottisimmasta juhlatilan dagen efteristä. Kun menin siis hoitamaan minulle uskottuja vahtimestarin tehtäviä, niin edellisen illan bileporukka ei ollutkaan selvinnyt siivoamaan jälkiään. Kalanpäitä tarjoiluvadeilla, rikkonaisia punaviinilaseja, vodua oli juotu jälkiruokakulhosta, you name it. Pistin sitten siivoajan hilkan päähäni, kääräisin hihat ja hiukkasen kirosanoja päästellen laitoin paikat kuntoon. 

Juhliminenhan on hauskaa. Mutta on se surullista, että oikeat aikuiset ihmiset ei yhtään tiedä rajojaan. Vai eikö niistä piitata? Että rai rai vaan ja ei huolta huomisesta.

Näiden juhlien järjestävä taho oli sitten saatu kiinni illankähmässä. Päissään oli ollut vieläkin. Ihan pikkuisen jännittää nyt lähteä katsomaan, minne tämä sankari on esimerkiksi piilottanut avaimet. Vai löytyykö vajasta myös itse juhlakalu. Töttöröö.

Tältä sen pitäisi näyttää.

... ja jos niistä darrapäivistä vielä. Niin ansaitsen pienen sellaisen itsekin! Olihan lystiä. Ihanaa seuraa, herrrrkullista sirtuunarisottoa (typo = suora lainaus ohjeesta) ja jokunen drinksu. Näiden bileiden jäljiltä ei ole muuten kaaosta. Rakastan astianpesukonetta. 

Risoton ohje löytyy huipusta blogista nimeltä 2h+k. 

Edit. Kokeillaanpa tätä isompaa kuvaa. 

Mun koti, se on täällä

Kenen kanssa sitä sitten haluaa elämänsä jakaa? Ei siis parisuhdemielessä, vaan yleisemmällä tasolla. Jonkinlainen tarve kai täytyy olla rehvastella tai vinistä asioistaan, jos perustaa blogin. Kritisoin nyt vain itseäni. 

Tässä yleisön (kiitti Sipe) pyynnöstä kuva valmiista kodista. Lisää tulossa kun kamera kotiutuu. Se lähti metsästämään viikonlopuksi.

Keittiö. Tätä sitä rempattiin autuaasti.

Piru sydän välitaso.

 

Tulossa jännittävä lauantai. Ensin leikin vahtimestaria (joo, the things you do for love) ja sitten tuleekin vieraita. Olen jo valmistellut "sori täällä on vähän sotkuista ja toikin työkalubanaanilaatikko on tossa kun pitää toi ovi vielä laittaa" -puhetta. Toivon kuitenkin, että näitä ihania neitoja kiinnostaa enemmän hyvä seura ja särpimet kuin nurkissa pyörivät pölypallot.

Sori hei ja sotkujuttuja

Päiväni bloggaajana. Eilen illalla kekkasin, että heti ensimmäisessä postauksessa oli kaksi virhettä. Kaksi! Enkä sitten kehdannut (savoa, tarkoittaa, että häpesin) tehdä sellaista edit-hommaa. Aika noloa. 

Eli, EDIT: 

* Kai olen pitänyt päiväkirjaa pidempään kuin viikon ajan, jos kerta jo ennen yhdeksänkymmentälukua olin pitänyt sellaista melkein kuukauden. Mutta puolustelen valhettani - se todella oli ainut niin pitkä rupeama, ja sisältö, niin, no.

* Hercule! Niitä jaksoja onkin enemmän! Yhteensä kymmenen tuotantokauden verran! Hurraa!

Sitten asiaan. Olisin tässä nyt halunnut jakaa kaikkien teidän lukuisten lukijoitteni kanssa uuden hapsunahkatakkini. Siis näyttää siitä kuvan. Asukuvan. Vaikka muotiblogi tästä ei taida tulla. Mutta sitten kävi niin, että kamera on kadoksissa. 

Meidän kotona aika moni asia voi olla hassussa paikassa. Viime aikojen tuloksettomien pohdintojen listalla onkin:

Kaksi ihmistä asuu yhdessä. Toinen tykkää pistää asiat edes vähän paikoilleen kotona. Toinen tykkää jättää ne sinne tänne spontaanisti. Kumpikin ahdistuu. Toinen siitä, että on sotkuista ja toinen siitä, että tuntee siivouspaineita. Miksi toinen ei voi olla oikeassa ja toinen väärässä ja sitten se väärässä oleva joustaisi?

Kompromissi, tuo aikuiselämän suola!

Onneksi täällä ei kuitenkaan enää näytä tältä...

Muistan remonttikesää u u u uu.

Nyt on aika nauttia kirsikkajugurtti viikonlopun kunniaksi ja metsäkanalintustartin tuoman päivällisettömyyden (whaaaat, mikä sana) vuoksi.

Tämäkö se on sitä järkidatailua?

"Rakas päiväkirja,

Tänään sain joulukalenterista tämän tarran: (joulutonttuPEHMOtarra)"

Joulukuussa -88 kirjoitin päiväkirjaa pisimmän rupeaman ikinä. Kokonaisen kuukauden! Tai no, kuun alusta jouluaattoon. Olinhan onnistunut keksimään oivallista sisältöä, joka suorastaan koukutti kirjoittamaan. Tarra ja postaus, siinä se! K.I.S.S. 

Saapa nähdä kuinka käy blogin kanssa. Yksinkertainen suunnitelmani on kirjoittaa elämän pienistä jutuista. Ja käyttää iltaisin koneen ääressä aikaa muuhunkin, kuin Facebookin wallin päivittämiseen. Ehkä tämä on järkevämpää, ehkä ei. 

Tänään:

* olen flunssassa kotona 

* perustin blogin yhdessä sylissäni istuvan raidallisen kissan kanssa

* en tiedä mitä tehdä, kun kaikki Hercule Poirot -jaksot on NÄHTY

* ... ja mietin sitä, onko minulla mitään annettavaa tälle blogihommalle. 

Kuva: agathachristie.com

"But I am! Always I am right. It is so invariable it startles me. And now it looks very much as though I may be wrong, and that upsets me. But I should not be upset, because I am right. I must be right because I am never wrong."

- Hercule Poirot, Cards on the table (2005)

Hercule ei miettisi.