Sporttimarmatus

On vaan niin epistä, että ei saa harrastaa sitä urheilulajia, mistä just tykkäisi. Pienenä en saanut mennä balettitunneille, koska äidin mielestä olin liian kömpelö. Pääsin satujumppaan. Minulta evättiin myös pianotunnit (kalliita), ratsastus (kallista) ja yleisurheiluseuraan liittyminen (kallista). Lama-ajan lapsen arkea.

Löysin sitten oma-aloitteisesti tieni telinevoimistelutreeneihin. Ne olivat ilmaisia, ja niitä piti seitsemänkymppinen entinen olympiatason voimistelija Unto Venäläinen. Harjoittelu meni nopeasti aika totiseksi, ja sitten yhtäkkiä päätinkin lopettaa koko touhun noin puolentoista vuoden treeniputken jälkeen. Tyhmä päätös. Itsepähän tein, mutta vanhemmatkin olisivat vähän voineet vastustella. Ei kai 12-vuotias vielä tiedä omaa parastaan? Kävin muuten SM-kisoissakin, olin joku neljäskymmenesseitsemäs. Ehkä, jos olisin voittanut, olisin jatkanut ;)

Master Shifu olisi paras valmentaja (kuva: IMBD)

Heppahulluusvaiheen kuittasin kustannustehokkaasti hoitamalla ravihevosia ja ratsastamalla sitten niillä. Eihän se sama asia ollut, kuin oikeat ratsastustunnit, mutta varmasti aika paljon kasvattavampaa. Poljimme kavereiden kanssa aina talleille ja takaisin säällä kuin säällä, pitkin ei-valaistua hiekkatietä. Silläkin yhdellä tallilla oli kymmeniä rottia. Karaisevaa.

Nyt isona olen harrastanut hetkellisesti muun muassa pilatesta, karatea, kuntonyrkkeilyä, astangajoogaa, jumppaa, sauvakävelyä ja sulkapalloa.

Ikävöin: Töölön kisahalli (kuva: FotoRoos, 1935, hel2.fi)

Sitten kun vihdoinkin keksin, mihin todella haluan aikani ja rahani hassata, niin kroppa pistää vastaan. Juuri kun olin löytänyt mahtavan aikuistelinevoimisteluryhmän ja päässyt hyvään tempoon, nilkka petti. Halkeillut jänne piti lopulta kursia leikkauspöydällä kasaan. Nyt olen alkanut yhdeksän kuukauden tauon jälkeen vähän juosta, kyllä tuntuu hyvältä! Mutta kärsivällinen pitää olla, kovin kärsivällinen. 

Miksi aikuisena pitää aina olla niin kärsivällinen? Ajatella ennen kuin tekee? Ottaa kropan rajat huomioon? 

Kesäkepit -11

Muuten, vihasin pitkän matkan juoksua lapsena. Kaikesta muusta urheilusta tykkäsin. Nyt harrastan maratonmatkailua, ja välillä itsekin kokeilen hölkätä sen reilun 42 km pyrähdyksen, ihan innolla. Ja se tanssiharrastus, sekin tuntuu näin aikuisena hauskalta. Satubaletti on vaihtunut salsaan. 

Siis jos sattuu olemaan lapsia ja ne lapset haluavat harrastaa jotain järkevää, niin suosittelen pulittamaan ne jäsenmaksut. Jos suinkin on varaa. Koska aikuisena se lapsi sitten yrittää harrastaa niitä juttuja, ja kankea kroppa kiittää. Hymiö.