Kerrankin hyvä syy kirjoittaa!
Syy on kiitos. Ajelin äsken pahaa aavistamatta kotia kohti kaverin luota. Puolessa välissä matkaa, ollessani juuri ylittämässä suojatietä, tuli stoppi. Pyörä ei enää liikkunut. Ketjut pyörivät, jarrut eivät olleet jumissa. Ja sen verran justiinsa pystyn tuosta värkistä käsittämään.
Hellästi sitten kannoin Focus-ystävääni noin puolisen tuntia. Lystistä tykkäsivät sekä oikea että vasen olkapää. Vähänhän tuo harmitti, kun laskeskelin, että vielä menisi ainakin kolme varttia kotiovelle. Koirallakin pissihätä. En siis tietenkään saanut ketään pyörävelhoa kiinni puhelimitse, iskä ei osannut Kuopiosta käsin auttaa, kännykän akku oli lopuillaan ja sitä rataa.
Sitten se tapahtui. Pyörätien ritari eli tuntematon pitkätukkainen hipsterimies muotifillarilla pysähtyi. Tarjosi työkaluja käyttööni, minä naurahdin. Lopulta tämä herra löysi vian, kiristi jotain ja käski polkea varovaisesti kotiin.
Mitä tuossa tilanteessa voi tehdä, muuta kuin kiittää. Taskussa ei ollut urhoollisuusmitalia heittää, eikä edes suklaapatukkaa. Kiitin siis, ja lupasin pelastaa pelastajan puolestani tilaisuuden tullen. Tai ainakin auttaa jotain muuta hädässä olevaa.
 |
| Ettei menisi lällyksi. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti