Tulta päin, eiku järveä

Huh! Muistinpa just, että taisin eilen pikku viinipäissäni lupautua ensi kesän Kiskon triathlonille. Kääk! Miksi oi miksi. 

Täytynee siis alkaa vähän treenailla. Juosta osaan, pyöräillä osaan, mutta uintitekniikoita on viimeksi otettu haltuun ala-asteella. Että ei muuta kuin puli puli vain sitten. Meinasin mennä Mäkelänrinteelle aluksi teemauintitunneille kokeilemaan, kumpi on mun juttu. Siis rintauinti vai vapaa.

Avantopulahduksen tein ensimmäistä kertaa viime joulukuussa mökillä. Oli siistiä.

Ai miksi koira näytti huolestuneelta?

Saattaa muuten olla, että uintiharrastus on isossa roolissa myös pian koittavalla lomareissulla. Nimittäin jos Bangkok näyttää silloin yhä tältä, niin sukeltelu lienee helpoin tapa edetä paikasta toiseen.

Kuva: theatlantic.com

Lääke: hiki

On se tämä syksy. Pimeää ja tahmeaa ja monella tavalla synkkää. D-vitamiinitankkaus on päällä, vaikka siihen kai nyt sitten saattaakin kuolla. Mihinpä ei. 

En ole oikeastaan keksinyt tähän taisteluun kolmatta vuodenaikaa vastaan kuin yhden toimivan lääkkeen. Sporttaamisen. Kunnon hikoilu auttaa moneen vaivaan. Tylsä ja ihan eilinen uutinen, mutta silti.

Onneksi nilkka kestää jo aikas hyvin erilaista urheilua. Tänä aamuna kävin koirakaverin kanssa hölkällä. Muuten tuo terrieri on mainota juoksuseuraa, mutta se tien oikealla reunalla liikuskelu tuntuu olevan haasteellista. Varsinkin jos pyöriä tulee vastaan. Hei, se voi olla joku tuttu!

Juoksu kulki vaivattomasti. Johtunee osittain siitä, että käväisin tiistaina hierotuttamassa koivet. Ne kun eivät millään meinanneet palautua rasituksesta. Voin kertoa, että sattui aivan &%%#sti - kiroilin ja kouristelin - mutta oli se sen tuskan arvoista.

Miksi muuten hierojilla on Crocsit ja geelitukat?

Kurmeeta taas

Huomaan, että blogikirjoitusten aiheet tulevat ryppäinä. Pari sporttia, pari ruokaa ja sitä rataa. En pysty rikkomaan kaavaa. Kirjoitan taas ruoasta. Ruuasta. En osaa päättää, kumpi taivutus on suosikkini, molemmat hyväksytään.

Tänäkin viikonloppuna elämä on yhtä kurmeeta. Eilen oli pyjamabileet, tarjolla pitsaa. Hyvä ystäväni on itseoppinut pitsakokki. Hän oli hankkinut kotiuuniinsa pitsakiven, ja vot se toimi.

Tänään kaalisopan keittyessä mutustelimme kotosalla parmankinkkua ja tryffeliä. Tätä taikasientä myydään lähikaupassamme somissa pikku purkeissa. Kilohinta taisi olla jotakuinkin 549 euroa. Onneksi annoskoko on hyvin pieni.

Kaalikeitossa liha-ainesta edustaa vasikan keittoliha. Äsken sitä juuri erottelimme luusta. Harmillisen vähän oli sitä varsinaista lihaa, aika paljon elukoille kelpaavia jänteisiä juttusia ja loput luuta. Toivotaan, että laatu korvaa määrän. 

Telkkarissa on muuten Hell's Kitchen. It's rubber! (It's rubbaaaaahhHH!) Skälopsit, tietty.

PS: Kävin kauneusjaterveysjamuotijakellojakorujapohjoismaisethiukset-messuilla. Olin näemmä perustanut puljun. Tuoremyynti Pitkänen oli kiskan nimi, ja antimet maukkaita. 

Sydäntä, nam?

Yhden herkku on toisen kauhistus.

Syön tässä kaurapuuroa ja raejuustoa. Jonkun mielestä se ei ole hyvää. Pöh! Myönnän, ettei annos ole kaunis, mutta tekstuuri on miellyttävä, maku mieto joskin lempeä ja ravintoarvot kohdallaan.

Meillä kotona syötiin perinteistä suomalaista kotiruokaa. Makkaraa, jauhelihaa eri muodoissaan, soppaa ja laatikkoruokia. Joskus hernaria. Metsästäjän tavallinen kotiruoka on puolestaan ollut, näiden meidänkin keittiössämme tuoksuneiden perussettien lisäksi, sisäelimiä, riistaa, kalaa ja eksoottisia säilykkeitä. 

Yhdessä syömme hyvin. Erilaisia ruokia, melkein aina itse tehtyä, hyvistä raaka-aineista. Kunnon lähikauppa = paremmat murkinat. Riistaa löytyy pakkasesta ja lisää tulee näin syksyn viikonloppuisin varsin mukavasti.

Härski ruokakuva, lautasella sorsan sisintä

Viikonloppuna tarjosimme tupatarkastuksen tehneelle äidille tuoretta sorsan sydäntä ja maksaa, pannun kautta pyöräytettynä ja pippurilla ja suolalla maustettuna. Äiti maistoi, olin ylpeä. En itsekään ole hurja ruokaseikkailija, mutta äidille ei moni oman kokkauspiirin ulkopuolinen ape maistu. Yäk, rapujuhlat, söittekö te siis niitä rapuja?

Harmi vain, että tuo asenne tarttuu herkästi, esimerkiksi omiin poikiin.

Idän ihmeitä

Viihdytin viikonlopun ajan Savosta saakka tänne kulkeutuneita sukulaisia. Onnistuin ohjelmanjärjestäjänä ihan kohtuullisesti, parhaat pisteet taisi kerätä vesirasti. 

Suunnitelmissa oli alkuperäisesti mennä Vantaan Flamingoon. Viime metreillä se alkoi kuitenkin tuntua huonolta idikseltä. Syysloma, turisteja, viikonloppu ja liput neljältä yhteensä 70 euroa. Päädyin rahtaamaan porukan Mäkelänrinteelle. Siellä oli kuitenkin Hössö-uimakilpailut (!!!), joten se ei kelvannut meille. Suuntasin hallin aulassa lojuneen esitteen perusteella meidät sitten uudistuneeseen Vuosaaren uimahalliin.

Tämä hyvin ankea kuva on lainattu Yrityskuvalehden sivuilta. Kiitti.

Sehän oli siisti! Pojat (10 v ja 13 v) huomasivat jo ikkunasta, että: "Siellä on mmmolleeeemmat! Hyppytorni JA vesiliukumäki!" Case closed. Ei niin riehakkaille tyypeille tarjolla oli hyvät uinti-ja vesijuoksualtaat, vesihierontapisteitä ja poreilua. Sekä kaksi erikylmyistä kylmävesiallasta. Auts.

Koko lysti maksoi siis 18 euroa kahdelta aikuiselta ja kahdelta lapselta. Suosittelen.

Tattis!

Kerrankin hyvä syy kirjoittaa! 

Syy on kiitos. Ajelin äsken pahaa aavistamatta kotia kohti kaverin luota. Puolessa välissä matkaa, ollessani juuri ylittämässä suojatietä, tuli stoppi. Pyörä ei enää liikkunut. Ketjut pyörivät, jarrut eivät olleet jumissa. Ja sen verran justiinsa pystyn tuosta värkistä käsittämään.

Hellästi sitten kannoin Focus-ystävääni noin puolisen tuntia. Lystistä tykkäsivät sekä oikea että vasen olkapää. Vähänhän tuo harmitti, kun laskeskelin, että vielä menisi ainakin kolme varttia kotiovelle. Koirallakin pissihätä. En siis tietenkään saanut ketään pyörävelhoa kiinni puhelimitse, iskä ei osannut Kuopiosta käsin auttaa, kännykän akku oli lopuillaan ja sitä rataa.

Sitten se tapahtui. Pyörätien ritari eli tuntematon pitkätukkainen hipsterimies muotifillarilla pysähtyi. Tarjosi työkaluja käyttööni, minä naurahdin. Lopulta tämä herra löysi vian, kiristi jotain ja käski polkea varovaisesti kotiin.

Mitä tuossa tilanteessa voi tehdä, muuta kuin kiittää. Taskussa ei ollut urhoollisuusmitalia heittää, eikä edes suklaapatukkaa. Kiitin siis, ja lupasin pelastaa pelastajan puolestani tilaisuuden tullen. Tai ainakin auttaa jotain muuta hädässä olevaa.

Ettei menisi lällyksi.

Sunnuntaihulluttelua

Sunnuntai. Ei, en ole Lostarin hautajaisissa. Minun iltani huipensi kärkikavennus.

Kuva: Photo booth

En koskaan oikein oppinut neulomaan koulussa. Nyt olen neulonut sukat. Kaksi sukkaa. Toisen löysemmin, toisen tiukemmin. Mutta sukilta ne näyttävät. Vielä pitää päätellä. Jes! 

Nyt pitää enää oppia leipomaan pullaa ja tekemään hyvät lihapullat. Sitten on aikuisuus paketissa.

Babs, elokuvasta Chicken run

Neulonta for dummies -tyyppiset hyvät ohjeet löysin Käspaikasta.

Seminaarieväs

Olin tänään aamuseminaarissa. En syönyt ennen sitä aamupalaa (omenaa ei lasketa), joten olin tuhnuisella tuulella. Sosiaaliset tilanteet pre-aamukahvi on ihan no-no. Onneksi tarjoilut oli tiskissä välittömästi, joten pystyin keskittymään sitten siihen itse semmaankin. Tosin, se breku oli ihan liian feminiini. Pieniä lohi-mango-wrappejä, kahvia ja voimasmoothieta. 

Enemmän tykkään esimerkiksi tästä La Torrefazionen tymäkästä setistä.

Kotonakin aika usein tirisee pekoni pannussa. Viikonloppuaamuisin. Olisipa viikonloppuaamu.

Joo siitä seminaarista. Aiheena oli uutuustuotemarkkinointi. Kuulin muun muassa, että kaikki ideat on jo keksitty. Luovuutta on osata käyttää omaa tietämystään ja kokemustaan ja yhdistää niitä olemassa olevia ideoita toisiinsa. 

Onneksi jotkut asiat on jo yhdistetty niin hyvin, ettei komboon tarvitse puuttua. Kuten pekoni ja muna, tai nakit ja muusi.

Sattumista

Pyöräilen työmatkat. Melkein joka päivä polkiessani ihmettelen sitä, miten vähän kaikkia tapaturmia sattuu. Monta kertaa näen silmissäni tilanteita, joita voisi pahimmassa tapauksessa sattua. Auto ajaa päältä, koira syöksyy pyörän eteen, jalankulkija heilauttaa sontsan pinnojen väliin. Monenmoista.

Pariin otteeseen olen kyllä ryykännytkin asfalttia pitkin. Toistaiseksi tilillä on vasta aivotärähdys, murtunut ranne, pari vääntynyttä fillaria ja reikä kuoritakissa. 

Näiden hupsista-tilanteiden syntymistä voi tietysti ennaltaehkäistä omalla toiminnallaan. Itse saatan ihan pikkuisen syyllistyä katuraivoiluun, eikä se liene järkevää. Joku kerta se keskellä tietä pyöräilevä keski-ikäinen rouva pillastuu ja vetäisee nekkuun.

Mutta niin moneen asiaan ei voi itse vaikuttaa. Voi vain toivoa parasta. Se on hemmetin turhauttavaa.

Olen monta vuotta ollut duunin kautta tavalla jos toisella tekemisissä Roosa nauha -kampanjan kanssa. Nyt kun lokakuu taas koitti, ovat rintasyöpäasiat pinnalla. Suomalaisten naisten yleisin syöpä puhuttaa, ja jotkut kritisoivat kampanjan tarpeellisuutta. Itse en näe mitään negatiivista siinä, että tietoisuus kasvaa ja kampanjalla kerätään varoja tärkeään tutkimustyöhön ja potilaiden neuvontapalveluiden kehittämiseen. 

Tänä vuonna Lambi on tehnyt kampanjaan Rinnalla-videoita ja Facebook-kampanjan. Videoita on neljä, tässä niistä yksi. Tiina oli sairastunut rintasyöpään 24-vuotiaana.

Syöpä on yhtä kelju homma kuin vaikka pyöräkolari. Ennaltaehkäisyä voi ja kannattaa tehdä, mutta silti se voi osua omalle kohdalle. Silloin ystävä tutaan.