Tahmailua

No niin, siis, tässä on käymässä juuri niin kuin ajattelinkin. Kirjoittaminen ei maistu. Ei keksi mitään järkevää, hauskaa, viihdyttävää saati analyyttistä ainesta blogattavaksi. Sisällön ammattilaiselle tämän ei pitäisi tietenkään olla mikään ongelma. Toisaalta, suuri viisaus piilee sisällön suoltamisen rinnalla siinä, että tietää, milloin jotain olisi parasta jättää jakelematta. Pah, turhaa moinen kritiikki omien juttujen kohdalla!


Syytän arjen asettumattomuutta tästä kirjoitustyhjiöstä. Ensin loma, sitten joulu ja nyt on uusi vuosi. Välipäiviä ei voi laskea normiarjeksi, vaikka varsin kiireisesti töissä ne vietinkin. Kirjoittelun ohella muutkin harrastukset ovat kärsineet. Läski lisääntyy, neulomukset eivät. 


MUTTA, nyt olen käynyt salilla, pyrähdellyt juosten, siivonnut kotia, soittanut perheenjäsenille, yrittänyt olla huomaavainen muija, nukkunut hyvin, lukenut kirjoja ja pikkuisen kirjoittanutkin. En edes raivoa, vaikka olohuoneesta kajahtaa Skyrim. Tästä se lähtee. 


En kyllä tee mitään uuden vuoden lupauksia. Pyrin elelemään niin, että ei tarvitsisi suorittaa isoja korjausliikkeitä. 


Wikipedia kertoo, että 12 % onnistuu pitämään lupauksensa. Tässä Annen ja Ellun klassikkoesimerkki siitä varsin yleisestä tipattomuusversiosta.

Matkarapska

Nonni. Se on viikko jos kolmaskin vierähtänyt ilman tekstin tekstiä. Luulittekin, että nyt se lopetti. Ehei, lomailin vain. 

Tiedän, että ihmisiä ei keskimäärin kiinnosta katsella toisten ihmisten lomakuvia. Siitä huolimatta lataan tähän nyt pikku koosteen.

Koh Kood: pojat hoonaa biitsiä

Koh Koodin kämppä kaikilla mukavuuksilla

Sama saari ja Lapin Kulta -auringonlasku

Koh Changin reppureissaajakeskittymä, Pen's

Norsuja moikattiin Baan Kwan Changilla <3

Tulinen Tom Sam, klassikko! Ohje löytyy vaikka täältä

Bangkokissa juhlittiin kunkun synttäreitä

Joelta käsin näki tulva-ajan vesirajan

Reitti oli sitten lopulta Bangkok (yksi yö, pari vääääsynyttä päivää) - Trat (välietappi) - Koh Kood (aivot narikkaan -paratiisisaari ja resortti) - Koh Chang (se turremesta, ihan jees) - Si Racha (tsilikastikekaupunki, jossa treffattiin mun vanhaa kämppistä ja fiilisteltiin normi-thaimaalaisten kaupunkielämää) - Bangkok (viimeiset kuusi yötä, ihan mahtavaa, vaikka kukaan sitä kaupunkia ei suosittelekaan). Jos toiveita, niin voin availla jotain kohdetta enemmän tai antaa reissuvinkkejä.

Koh jotain

Terveisiä sohvalta. Viime aikoina olen viettänyt illat aika pitkälle tässä, tai välillä hyvin epäergonomisissa datailuasennoissa sängyn päällä. Aikaisemminkin mainostamani lomareissu nimittäin lähenee, ja sitä on pitänyt pikkuisen suunnitella. 

Rokotukset jäivät suunnittelun asteelle. Ei kai niitä tartte. Kai ne jotkut pakolliset on voimassa. Check!  Jos hankkii paketillisen allergialääkkeitä ja toisen särkylääkkeitä, niin niillä pärjännee ainakin kotiin asti. Paitsi jos iskee malaria, kuten yhdellekin Tukiaisen tyttärelle taannoin.

Koh Chang, näyttää perusparatiisilta

Paljon hauskempaa on ollut lueskella Lonely Planetista ja interwebistä kohdevaihtoehdoista. Matkan kulkua ei siis ole edelleenkään suunniteltu ensimmäistä kuutta päivää pidemmälle. Katsellaan, mitä sitten tapahtuu. Luulenpa, että joudumme tyyppaamaan sen ristiriitaisia tunteita herättävän Koh Changin. Jos joku paikka on niin kiistelty, niin mielestäni sen täytyy olla kokemisen arvoinen. Että voi sitten valita puolen jälkipyykkiä pestäessä.

Jos muuten koko Bangkok yhtäkkiä sukeltaakin, niin kakkosvaihtoehto lomapaikaksi on ehdottomasti Benidorm. Oi Benidorm, tekisivätpä viisaammat lisää tuotantokausia telkkarisarjaan. Ikävä Madgea.

Aamu Käpylässä

Huomenta.

Pötköjen kosto

No tulipahan mieleen, että nykyään on aika vaikeaa löytää sopivia vaatteita. Siis sellaisia, jotka oikeasti istuu.

Ikäihmisen puhetta tällainen päivittely, mutta olkoon! Ostin Citydealista pari lahjakorttia Helsinki10:n. Kävin siellä yhden kerran masentumassa sovituskoppiin. Toisella kertaa päätin, että nyt irtoaa. Menin suoraan töistä, kuoritakissa ja pyöräilykypärän lippa epämuodikkaasti otsalla. Perhana! Löysinkin sitten lopulta kivat Leviksen vintageviisnollaykköset. Lököt, kuten toivoin. Kolme tuumakokoa isommat, kuin toivoin.

Perinteisiä pötkylävaatteita edustava asu täältä.

Niin se mikä mätti, ja mättää, on se, että en ole laiha pötkö. Jotkut ovat, ja nyt on heille kissanpäivät. Pitäisi kai siirtyä ostoksille jonnekin jackpottiin tai lindeksiin tai mitäniitäon. En ha-luu! Vaikkakin Lindexillä kai saattaa olla jotain kivoja vaatteitakin.

No, tsellasta nyt. Heipat. 

Hyytymys

Huh, eipähän ole tullut kirjoiteltua tällä viikolla. On ollut niin vauhdikasta. Dinneritarjoilua, voitonjuhlaa ja ihanan työkaverin läksiäisiä. Ja lopulta näistä kaikista toipumista. Läppäri sylissä ei ole ennättänyt istua.

Testasin sen teemauinnin. Rintauintitekniikkani on peräisin 80-luvulta. Sitä on näemmä päivitetty sittemmin. En oikein osannut. Erityisesti jalkoja pitäisi sätkytellä ihan kummallisissa kulmissa. Menen maanantaina uudestaan.

Aivot on näemmä vielä jähmeät. Ei mitään sanottavaa. En keksi hauskaa kuvitustakaan. Keksinpäs. Migraine Boy oli mahtava Music Television -hahmo, johon voi usein samaistua.

Kuva nyysitty Photobucketista.

Tulta päin, eiku järveä

Huh! Muistinpa just, että taisin eilen pikku viinipäissäni lupautua ensi kesän Kiskon triathlonille. Kääk! Miksi oi miksi. 

Täytynee siis alkaa vähän treenailla. Juosta osaan, pyöräillä osaan, mutta uintitekniikoita on viimeksi otettu haltuun ala-asteella. Että ei muuta kuin puli puli vain sitten. Meinasin mennä Mäkelänrinteelle aluksi teemauintitunneille kokeilemaan, kumpi on mun juttu. Siis rintauinti vai vapaa.

Avantopulahduksen tein ensimmäistä kertaa viime joulukuussa mökillä. Oli siistiä.

Ai miksi koira näytti huolestuneelta?

Saattaa muuten olla, että uintiharrastus on isossa roolissa myös pian koittavalla lomareissulla. Nimittäin jos Bangkok näyttää silloin yhä tältä, niin sukeltelu lienee helpoin tapa edetä paikasta toiseen.

Kuva: theatlantic.com

Lääke: hiki

On se tämä syksy. Pimeää ja tahmeaa ja monella tavalla synkkää. D-vitamiinitankkaus on päällä, vaikka siihen kai nyt sitten saattaakin kuolla. Mihinpä ei. 

En ole oikeastaan keksinyt tähän taisteluun kolmatta vuodenaikaa vastaan kuin yhden toimivan lääkkeen. Sporttaamisen. Kunnon hikoilu auttaa moneen vaivaan. Tylsä ja ihan eilinen uutinen, mutta silti.

Onneksi nilkka kestää jo aikas hyvin erilaista urheilua. Tänä aamuna kävin koirakaverin kanssa hölkällä. Muuten tuo terrieri on mainota juoksuseuraa, mutta se tien oikealla reunalla liikuskelu tuntuu olevan haasteellista. Varsinkin jos pyöriä tulee vastaan. Hei, se voi olla joku tuttu!

Juoksu kulki vaivattomasti. Johtunee osittain siitä, että käväisin tiistaina hierotuttamassa koivet. Ne kun eivät millään meinanneet palautua rasituksesta. Voin kertoa, että sattui aivan &%%#sti - kiroilin ja kouristelin - mutta oli se sen tuskan arvoista.

Miksi muuten hierojilla on Crocsit ja geelitukat?

Kurmeeta taas

Huomaan, että blogikirjoitusten aiheet tulevat ryppäinä. Pari sporttia, pari ruokaa ja sitä rataa. En pysty rikkomaan kaavaa. Kirjoitan taas ruoasta. Ruuasta. En osaa päättää, kumpi taivutus on suosikkini, molemmat hyväksytään.

Tänäkin viikonloppuna elämä on yhtä kurmeeta. Eilen oli pyjamabileet, tarjolla pitsaa. Hyvä ystäväni on itseoppinut pitsakokki. Hän oli hankkinut kotiuuniinsa pitsakiven, ja vot se toimi.

Tänään kaalisopan keittyessä mutustelimme kotosalla parmankinkkua ja tryffeliä. Tätä taikasientä myydään lähikaupassamme somissa pikku purkeissa. Kilohinta taisi olla jotakuinkin 549 euroa. Onneksi annoskoko on hyvin pieni.

Kaalikeitossa liha-ainesta edustaa vasikan keittoliha. Äsken sitä juuri erottelimme luusta. Harmillisen vähän oli sitä varsinaista lihaa, aika paljon elukoille kelpaavia jänteisiä juttusia ja loput luuta. Toivotaan, että laatu korvaa määrän. 

Telkkarissa on muuten Hell's Kitchen. It's rubber! (It's rubbaaaaahhHH!) Skälopsit, tietty.

PS: Kävin kauneusjaterveysjamuotijakellojakorujapohjoismaisethiukset-messuilla. Olin näemmä perustanut puljun. Tuoremyynti Pitkänen oli kiskan nimi, ja antimet maukkaita. 

Sydäntä, nam?

Yhden herkku on toisen kauhistus.

Syön tässä kaurapuuroa ja raejuustoa. Jonkun mielestä se ei ole hyvää. Pöh! Myönnän, ettei annos ole kaunis, mutta tekstuuri on miellyttävä, maku mieto joskin lempeä ja ravintoarvot kohdallaan.

Meillä kotona syötiin perinteistä suomalaista kotiruokaa. Makkaraa, jauhelihaa eri muodoissaan, soppaa ja laatikkoruokia. Joskus hernaria. Metsästäjän tavallinen kotiruoka on puolestaan ollut, näiden meidänkin keittiössämme tuoksuneiden perussettien lisäksi, sisäelimiä, riistaa, kalaa ja eksoottisia säilykkeitä. 

Yhdessä syömme hyvin. Erilaisia ruokia, melkein aina itse tehtyä, hyvistä raaka-aineista. Kunnon lähikauppa = paremmat murkinat. Riistaa löytyy pakkasesta ja lisää tulee näin syksyn viikonloppuisin varsin mukavasti.

Härski ruokakuva, lautasella sorsan sisintä

Viikonloppuna tarjosimme tupatarkastuksen tehneelle äidille tuoretta sorsan sydäntä ja maksaa, pannun kautta pyöräytettynä ja pippurilla ja suolalla maustettuna. Äiti maistoi, olin ylpeä. En itsekään ole hurja ruokaseikkailija, mutta äidille ei moni oman kokkauspiirin ulkopuolinen ape maistu. Yäk, rapujuhlat, söittekö te siis niitä rapuja?

Harmi vain, että tuo asenne tarttuu herkästi, esimerkiksi omiin poikiin.

Idän ihmeitä

Viihdytin viikonlopun ajan Savosta saakka tänne kulkeutuneita sukulaisia. Onnistuin ohjelmanjärjestäjänä ihan kohtuullisesti, parhaat pisteet taisi kerätä vesirasti. 

Suunnitelmissa oli alkuperäisesti mennä Vantaan Flamingoon. Viime metreillä se alkoi kuitenkin tuntua huonolta idikseltä. Syysloma, turisteja, viikonloppu ja liput neljältä yhteensä 70 euroa. Päädyin rahtaamaan porukan Mäkelänrinteelle. Siellä oli kuitenkin Hössö-uimakilpailut (!!!), joten se ei kelvannut meille. Suuntasin hallin aulassa lojuneen esitteen perusteella meidät sitten uudistuneeseen Vuosaaren uimahalliin.

Tämä hyvin ankea kuva on lainattu Yrityskuvalehden sivuilta. Kiitti.

Sehän oli siisti! Pojat (10 v ja 13 v) huomasivat jo ikkunasta, että: "Siellä on mmmolleeeemmat! Hyppytorni JA vesiliukumäki!" Case closed. Ei niin riehakkaille tyypeille tarjolla oli hyvät uinti-ja vesijuoksualtaat, vesihierontapisteitä ja poreilua. Sekä kaksi erikylmyistä kylmävesiallasta. Auts.

Koko lysti maksoi siis 18 euroa kahdelta aikuiselta ja kahdelta lapselta. Suosittelen.

Tattis!

Kerrankin hyvä syy kirjoittaa! 

Syy on kiitos. Ajelin äsken pahaa aavistamatta kotia kohti kaverin luota. Puolessa välissä matkaa, ollessani juuri ylittämässä suojatietä, tuli stoppi. Pyörä ei enää liikkunut. Ketjut pyörivät, jarrut eivät olleet jumissa. Ja sen verran justiinsa pystyn tuosta värkistä käsittämään.

Hellästi sitten kannoin Focus-ystävääni noin puolisen tuntia. Lystistä tykkäsivät sekä oikea että vasen olkapää. Vähänhän tuo harmitti, kun laskeskelin, että vielä menisi ainakin kolme varttia kotiovelle. Koirallakin pissihätä. En siis tietenkään saanut ketään pyörävelhoa kiinni puhelimitse, iskä ei osannut Kuopiosta käsin auttaa, kännykän akku oli lopuillaan ja sitä rataa.

Sitten se tapahtui. Pyörätien ritari eli tuntematon pitkätukkainen hipsterimies muotifillarilla pysähtyi. Tarjosi työkaluja käyttööni, minä naurahdin. Lopulta tämä herra löysi vian, kiristi jotain ja käski polkea varovaisesti kotiin.

Mitä tuossa tilanteessa voi tehdä, muuta kuin kiittää. Taskussa ei ollut urhoollisuusmitalia heittää, eikä edes suklaapatukkaa. Kiitin siis, ja lupasin pelastaa pelastajan puolestani tilaisuuden tullen. Tai ainakin auttaa jotain muuta hädässä olevaa.

Ettei menisi lällyksi.

Sunnuntaihulluttelua

Sunnuntai. Ei, en ole Lostarin hautajaisissa. Minun iltani huipensi kärkikavennus.

Kuva: Photo booth

En koskaan oikein oppinut neulomaan koulussa. Nyt olen neulonut sukat. Kaksi sukkaa. Toisen löysemmin, toisen tiukemmin. Mutta sukilta ne näyttävät. Vielä pitää päätellä. Jes! 

Nyt pitää enää oppia leipomaan pullaa ja tekemään hyvät lihapullat. Sitten on aikuisuus paketissa.

Babs, elokuvasta Chicken run

Neulonta for dummies -tyyppiset hyvät ohjeet löysin Käspaikasta.

Seminaarieväs

Olin tänään aamuseminaarissa. En syönyt ennen sitä aamupalaa (omenaa ei lasketa), joten olin tuhnuisella tuulella. Sosiaaliset tilanteet pre-aamukahvi on ihan no-no. Onneksi tarjoilut oli tiskissä välittömästi, joten pystyin keskittymään sitten siihen itse semmaankin. Tosin, se breku oli ihan liian feminiini. Pieniä lohi-mango-wrappejä, kahvia ja voimasmoothieta. 

Enemmän tykkään esimerkiksi tästä La Torrefazionen tymäkästä setistä.

Kotonakin aika usein tirisee pekoni pannussa. Viikonloppuaamuisin. Olisipa viikonloppuaamu.

Joo siitä seminaarista. Aiheena oli uutuustuotemarkkinointi. Kuulin muun muassa, että kaikki ideat on jo keksitty. Luovuutta on osata käyttää omaa tietämystään ja kokemustaan ja yhdistää niitä olemassa olevia ideoita toisiinsa. 

Onneksi jotkut asiat on jo yhdistetty niin hyvin, ettei komboon tarvitse puuttua. Kuten pekoni ja muna, tai nakit ja muusi.

Sattumista

Pyöräilen työmatkat. Melkein joka päivä polkiessani ihmettelen sitä, miten vähän kaikkia tapaturmia sattuu. Monta kertaa näen silmissäni tilanteita, joita voisi pahimmassa tapauksessa sattua. Auto ajaa päältä, koira syöksyy pyörän eteen, jalankulkija heilauttaa sontsan pinnojen väliin. Monenmoista.

Pariin otteeseen olen kyllä ryykännytkin asfalttia pitkin. Toistaiseksi tilillä on vasta aivotärähdys, murtunut ranne, pari vääntynyttä fillaria ja reikä kuoritakissa. 

Näiden hupsista-tilanteiden syntymistä voi tietysti ennaltaehkäistä omalla toiminnallaan. Itse saatan ihan pikkuisen syyllistyä katuraivoiluun, eikä se liene järkevää. Joku kerta se keskellä tietä pyöräilevä keski-ikäinen rouva pillastuu ja vetäisee nekkuun.

Mutta niin moneen asiaan ei voi itse vaikuttaa. Voi vain toivoa parasta. Se on hemmetin turhauttavaa.

Olen monta vuotta ollut duunin kautta tavalla jos toisella tekemisissä Roosa nauha -kampanjan kanssa. Nyt kun lokakuu taas koitti, ovat rintasyöpäasiat pinnalla. Suomalaisten naisten yleisin syöpä puhuttaa, ja jotkut kritisoivat kampanjan tarpeellisuutta. Itse en näe mitään negatiivista siinä, että tietoisuus kasvaa ja kampanjalla kerätään varoja tärkeään tutkimustyöhön ja potilaiden neuvontapalveluiden kehittämiseen. 

Tänä vuonna Lambi on tehnyt kampanjaan Rinnalla-videoita ja Facebook-kampanjan. Videoita on neljä, tässä niistä yksi. Tiina oli sairastunut rintasyöpään 24-vuotiaana.

Syöpä on yhtä kelju homma kuin vaikka pyöräkolari. Ennaltaehkäisyä voi ja kannattaa tehdä, mutta silti se voi osua omalle kohdalle. Silloin ystävä tutaan. 

Projekti kaukomatka

Olemme metsästäjän kanssa lähdössä matkalle kauas. Se on minusta hauskaa ja vähän jännääkin. En ole ikinä käynyt Euroopan rajojen ulkopuolella, enkä lomaillut näin pitkää aikaa. Siis kahta ja puolta viikkoa. 

Kohteemme on ei-niin-eksoottinen Thaimaa. Hei come on, Finskin kesäale auttoi päätöksenteossa. Lennämme Bangkokiin ja sieltä suunnistelemme kohti Kamputsean rajaa, niille pienehköille saarille siellä Thaimaan puolella. Matkan alku on suunniteltu, loppu täysin auki. Menemme saarista aluksi Koh Koodille, sieltä buukkasin majoituksen aika mainion tuntuisesta boutique-hotellista (mitenköhän boutique-hotelli suomentuu?)neljäksi yöksi. Paikan nimi on For-Rest Boutique Hotel. Pientä nimikikkailua siinä.

Tälle siellä näyttää, ei paha? Kuva hotellin kotisivuilta.

Olemme saaneet hyvin ristiriitaista palautetta Koh Koodin naapurissa lilluvasta Koh Chang -saaresta. Yhden mielestä se on paratiisi maan päällä, toisen mielestä Aasian Kanaria. Ehkä me piipahdamme muodostamassa oman mielipiteemme. 

Jos jollain on hyviä vinkkejä siitä, mitä loppuloman aikana kandeisi tehdä, niin tuohon alle voi pistää kommenttia tai meilata pitkasella@gmail.com. Yhtiömme kiittää.

Tuuri mielessäin

Korkkasin tänään zumbaneitsyyteni. Duunikaverit ovat hehkuttaneet, että Tuuri-ohjelmassa zumbataan komeasti. Ihan siitä innostuneena päätin kokeilla. Petyin. Oli kivaa, tanssillista ja naama oli tunnin jälkeen neonpunainen. Kuin Nasse-sedän nenänpää. 

Näin Tuurissa (ei taida olla perusbussishoppaajat asialla):

Ja ihan vain ollakseni kansainvälinen, tässä ihana pätkä ruotsalaisesta ohjelma- ja ostosparatiisivastineesta, Ullaredista. Siellä ei taideta tanssia, mutta käyhän ostosten tekeminenkin liikunnasta. Ainakin jos ostaa yhtä reilusti kuin Kjell ja Rose-Marie.

Miten he ovatkin noin kauniita, pitkäjalkaisia ja ajattoman tyylikkäitä, nuo länsinaapurit!

Sporttimarmatus

On vaan niin epistä, että ei saa harrastaa sitä urheilulajia, mistä just tykkäisi. Pienenä en saanut mennä balettitunneille, koska äidin mielestä olin liian kömpelö. Pääsin satujumppaan. Minulta evättiin myös pianotunnit (kalliita), ratsastus (kallista) ja yleisurheiluseuraan liittyminen (kallista). Lama-ajan lapsen arkea.

Löysin sitten oma-aloitteisesti tieni telinevoimistelutreeneihin. Ne olivat ilmaisia, ja niitä piti seitsemänkymppinen entinen olympiatason voimistelija Unto Venäläinen. Harjoittelu meni nopeasti aika totiseksi, ja sitten yhtäkkiä päätinkin lopettaa koko touhun noin puolentoista vuoden treeniputken jälkeen. Tyhmä päätös. Itsepähän tein, mutta vanhemmatkin olisivat vähän voineet vastustella. Ei kai 12-vuotias vielä tiedä omaa parastaan? Kävin muuten SM-kisoissakin, olin joku neljäskymmenesseitsemäs. Ehkä, jos olisin voittanut, olisin jatkanut ;)

Master Shifu olisi paras valmentaja (kuva: IMBD)

Heppahulluusvaiheen kuittasin kustannustehokkaasti hoitamalla ravihevosia ja ratsastamalla sitten niillä. Eihän se sama asia ollut, kuin oikeat ratsastustunnit, mutta varmasti aika paljon kasvattavampaa. Poljimme kavereiden kanssa aina talleille ja takaisin säällä kuin säällä, pitkin ei-valaistua hiekkatietä. Silläkin yhdellä tallilla oli kymmeniä rottia. Karaisevaa.

Nyt isona olen harrastanut hetkellisesti muun muassa pilatesta, karatea, kuntonyrkkeilyä, astangajoogaa, jumppaa, sauvakävelyä ja sulkapalloa.

Ikävöin: Töölön kisahalli (kuva: FotoRoos, 1935, hel2.fi)

Sitten kun vihdoinkin keksin, mihin todella haluan aikani ja rahani hassata, niin kroppa pistää vastaan. Juuri kun olin löytänyt mahtavan aikuistelinevoimisteluryhmän ja päässyt hyvään tempoon, nilkka petti. Halkeillut jänne piti lopulta kursia leikkauspöydällä kasaan. Nyt olen alkanut yhdeksän kuukauden tauon jälkeen vähän juosta, kyllä tuntuu hyvältä! Mutta kärsivällinen pitää olla, kovin kärsivällinen. 

Miksi aikuisena pitää aina olla niin kärsivällinen? Ajatella ennen kuin tekee? Ottaa kropan rajat huomioon? 

Kesäkepit -11

Muuten, vihasin pitkän matkan juoksua lapsena. Kaikesta muusta urheilusta tykkäsin. Nyt harrastan maratonmatkailua, ja välillä itsekin kokeilen hölkätä sen reilun 42 km pyrähdyksen, ihan innolla. Ja se tanssiharrastus, sekin tuntuu näin aikuisena hauskalta. Satubaletti on vaihtunut salsaan. 

Siis jos sattuu olemaan lapsia ja ne lapset haluavat harrastaa jotain järkevää, niin suosittelen pulittamaan ne jäsenmaksut. Jos suinkin on varaa. Koska aikuisena se lapsi sitten yrittää harrastaa niitä juttuja, ja kankea kroppa kiittää. Hymiö. 

Eka haaste, niisk

Nyt musta tuntuu oikealta bloggaajalta. Sain nimittäin seuraavanlaisen haasteen Sipettäjältä:

1) Linkitä blogiisi henkilö, joka lahjoitti sinulle tämän awardin.
2) Kirjoita seitsemän randomia faktaa itsestäsi.
3) Lahjoita tämä sama award 15 parhaalle blogille/bloggaajalle.

En varmasti aio kiusata viittätoista bloggaajaa tällä, mutta muutamaa kuitenkin. Hah! Tässä mun faktat.

1. En kuuntele musiikkia. En omista musiikkia, enkä musiikkilaitteita.

2. Kun olin eskarissa, ostin myyjäispäivänä veljelleni sisätossut markalla. Enkä mitään itselleni. Minulle hyvä mieli, veljelle rumat sisätossut, joita hän ei suostunut koskaan käyttämään.

3. Lontoossa asuessani voitin Fag hag of the year 2003 -palkinnon.

4. Katson paljon leffoja, mutta en oikeastaan koskaan muista niistä mitään jälkikäteen. Enkä oikein osaa sanoa, tykkäänkö niistä vai en. Mielipideongelma!

5. En uskalla kertoa tästä blogista julkisesti Facebookissa. En osaa päättää, haluanko, että ihmiset tietävät minusta liikaa.

6. Mielestäni tyhmimpiä asioita on autoilla ilman turvavyötä, juoda paljon sokerilimpparia ja polttaa tupakkaa.

7. Olen juossut yhden maratonin ja kaksi puolikasta. Osaan myös tehdä erinäisiä temppuja, esimerkiksi voltin suorin vartaloin trampoliinilta alas.

Haaste lähtee eteenpäin tälle blogille, tälle blogille ja tälle blogille. Kiitos ja sori.

Hehkutusta

Kiva päivä. 

Ainekset:

- huono aamu, eli ei odotuksia päivän onnistumiselle

- hyvä työaamupäivä

- kebsulounas (aina nam!)

- tehokas työiltapäivä

- tanssitunti – puolen minuutin päässä duunipaikalta!

- rullaava kotimatka. jarrut toimii (huollettu) ja vettä ei satanut (ihme)

- sekä tanssitunti että työmatkapyöräilyä, ja silti jalkaterä on kiinni nilkassa, jes

- kotona sapuskaa, poirotti, hassuja elukoita ja leppoisaa oleskelua.

Illan tunnelmia kuvissa. Kaverit ei muuten näytä ollenkaan niin tyytyväisiltä. Yhden kiva päivä ei välttämättä ole toisen kiva päivä.

No okei tää näyttäis olevan ok. Vähän kiusattu vain.

Täysi lautasellinen

Dear päiväkirja, olin rohkea, ja pidin kirjoittamisesta välipäivän. Silti kirjoitan tänään. Ehkä päiväkirjakirous on selätetty?

Nyt siitä ryypiskelystä on kirjoitettu mediassa vaikka kuinka. Tutkimusta ja kaikkea. Juomisen lisäksi syöminen on kivaa. Muistelin just eilen, että olin jo pienenä reipas syömäri. Ala-asteella saatoin helposti syödä välipalaksi kymmenen lettua. Eikä mitään niitä pikkulettuja, vaan kunnon lätkiä. Nam nam. 

Se on jännä juttu, miten jostain niin luonnollisesta asiasta kuin syömisestä on tehty niin vaikeaa. Miten se voikin olla niin monimutkaista? 

Itse olen huomannut, että mitä enemmän elämässä on kiirettä tai pulmia, niin sitä vähemmän tulee mietittyä miten syö. Tai että liikkuuko tarpeeksi, tai ylipäänsä että miltä sitä nyt kulloinkin näyttää. Silloin sitä syö kun on joko nälkä tai sopiva hetki syömiselle. Sitten, kun kaikki on mallillaan ja elo soljuu kuin itsessään eteenpäin, niin voi alkaa uhrata aatoksia omalle maalliselle olemukselleen. 

Harvardissa on keksitty, että näin pitää täyttää lautanen kakstuhattaykstoista.

Muuten silloin, kun muinoin kahdeksan vuotta sitten asustelin Lontoossa, niin hengailin pitkälti poikien kanssa. Olipa hassua sitten tulla takaisin Suomeen ja ruveta taas viettämään aikaa tyttöseurassa. Hetken kesti, ennen kuin osasi taas notkua vaatekaupoissa ja kahviloissa. Lontoossa ollessa ei tarvinnut kyllä miettiä sitä, että tuleeko syötyä liikaa. Kun rahaa oli pahimmillaan 1,7 puntaa ja kolme viikkoa tilipäivään, niin ei ollut pelkoa lihomisesta!

Briteissä kaurapuuro maistui paremmalle. Varmaan koska oli nälkä.

Laihdutusohje vuodelta 1876:  

To promise not to do a thing is the surest way in the world to make a body want to go and do that very thing. 

- Mark Twain, The Adventures of Tom Sawyer

Juopotteluhommista

Varmaan toi Salmen Virpi seuraa mun blogia. Nimittäin juopotteluasiaa, jota sivusin pari postausta sitten, on käsitelty hänen kirjoituksessaan Lilyssä. 

Quote: "Mutta kukaan ei uskalla sanoa, että jos olet kännissä ääliö, olet sitä hyvin varmasti myös selvin päin."

Niin just! Kannattaa lukaista, hyviä pointteja. Salmella tuntuu muuten monesti olevan mielipide. Itsehän vain funtsailen.

Vegaanibileissäkin oli viintä tarjolla. Luomuviintä, Weinwelt Langefeltiltä.

Niin ja siis tietenkään en itse juuri koskaan ole ääliö. Pois pois se minusta.

... osa 2. Missqan kemut.

Missqan avajaisisissa, eilen. Hyvä fiilis. Paljon tuttuja, maukasta pöperöä, ihmeellisiä ja hienoja roippeita. Kuvia, olkaa hyvät.

Tänne! Etelä-Espa 20.

Vegemestasta, santsasin. Monesti.

Yrittäjättäret ja vegaanipopot (ja sääret).

Jani Toivola puhuu ja Missqalla korvat höröllä.

Bublaa (somee, niinq) ja Missqa, niillä on ekomuotisuunnitteluskaba.

Tälle siellä näyttää. Sori, huono yleiskuva.

Okei myönnetään, että ostin kengät (melkein samat kuin linkissä). Ja laukun. Hupsista. 

Lihansyöjäkin suosittelee piipahtamaan putiikissa tai ainakin nettikaupassa. Ei arvaisi, että vaikka telkkarin ruuduista saa tehtyä kengät, jotka näyttää mokalta. Amazing.

Lihansyöjän vegaaniseikkailu, osa 1

Eilen oli hassun ristiriitainen päivä. Kävin vähän auttelemassa kavereita uuden ekologisen muodin ja kauneustuotteiden verkkokaupan MISSQAn pop up storen pykäämisessä. Tutkailin muun muassa telkkareista tehtyjä korkkareita, IvanaHelsingin printtimekkoja ja italialaisia ekokosmetiikkatuotteita. 

Sain sitten tietenkin huutia siitä jo aiemmin mainitsemastani hapsunahkatakista. NAHKAtakista. Yök. 

Tässä ne tappelee keskenään.

Menin kotiin, metsästäjä oli jo siellä. Avasin jääkaapin. Tsekiditsek mitä siellä oli:

Teeren viimeinen tervehdys.

Metsästäjän mielestä se oli hauska jekku. Mua pikkuisen etoi, vaikka riistan ystävä olenkin. 

Rakastan lihaa kaikissa muodoissa lautasella. Tykkään myös elävistä eläimistä. En kamalasti piittaa täytetyistä eläimistä sisustuselementtinä... Mutta sellainenkin meillä taitaa olla. Ei ole helppoa olla tällainen antikiihkoilija. Saako ihminen palloilla kultaisella keskitiellä ja nappailla best of both worlds? (Ihan sama, niin mä aion tehdä.)

Siirrynkin tästä nyt illaksi sinne MISSQAn avajaisiin. Postailua tiedossa. 

PS: Vahtimestariurani kakkospäivä sujui huolettomasti. Vähän olin salaa toivonut, että se öykkärijuhlija olisi ollut vastaanottamassa palautetta. Ehkä parempi näin.